Microsoftin Android-älypuhelinjulkistus yllätti monet. Vaikka suurin osa Microsoftin 2. lokakuuta pitämässä lehdistötilaisuudessa esitellyistä laitteista oli jo ehtinyt vuotaa julki, eivät teknologiamediat olleet päässeet Surface Duon jäljille.

Surface Duo on Surface-tuoteperhesarjan tuorein tulokas, älypuhelin, joka käyttää Androidia. Käyttöjärjestelmän valinta saattaa tuntua toisista oudolta, mutta siihen on järkevä syy. Kun Microsoftin ei tarvitse kehittää uutta sovellusekosysteemiä, ei laitteitakaan tarvitse myydä miljoonia, jotta projektia voidaan kutsua menestykseksi.

Surface Duossa on monista muista Android-puhelimista poiketen vain yksi kamera. Tähänkin on Microsoftin tuotepomo Panos Panayn mukaan tarjolla varsin yksinkertainen selitys. ”Ideana on, että haluamme auttaa sinua olemaan luovempi ja tuottavampi. Se ei tarkoita, että laitteen takaa pitää löytyä gigatsiljoonan megapikselin (bajillion-megapixel) kamera”, hän toteaa.

Microsoft päätti uida vastavirtaan myös sisällyttämällä Surface Duoon kaksi erillistä näyttöä. Yhtiön laboratoriotesteissä on käynyt ilmi, että kahden näytön käyttäminen samassa laitteessa rasittaa aivoja huomattavasti vähemmän kuin useamman tehtävän suorittaminen samanaikaisesti yhdellä suurella näytöllä.

Lisäksi Surface Duo on kuten muutkin Microsoftin Surface-laitteet: suunniteltu alusta asti tuottavan työn tekoon mobiilisti ja liikkeessä.

”Jos sinun on tavallisesti täytynyt pitkää sähköpostiviestiä puhelimellasi kirjoittaessa viimeistellä se vaihtamalla Surface- tai Mac-läppäriin, niin enää se ei ole tarpeen”, Panay perustelee Surface Duon kahden näytön olemassaoloa.