Columbian yliopiston tutkijat kehittivät uudenlaisen tekoälyohjelmiston, kertoo Popular Mechanics. Ohjelmiston kehittelyssä auttoivat Northsoren yliopistollisen sairaalan potilaat.

Potilaiden aivotoimintaa kuvattiin tarkalla laitteistolla, ja samalla heille luettiin sanoja. Tekoäly opiskeli materiaalista millainen aivosähkökäyrä syntyi minkäkin sanan kuulemisesta. Pitkällisen oppimisjakson jälkeen tekoäly oppi päättelemään pelkästä aivosähkökäyrästä minkä sanan potilas oli kuullut.

Tällä hetkellä tekniikka ei vielä pysty auttamaan esimerkiksi aivovammapotilaita tuomaan ajatuksiaan julki. Perusmalli on kuitenkin osoitettu toimivaksi, joten algoritmia edelleen kehittämällä tulokset saattavat parantua tulevaisuudessa huomattavan paljon.

Hieman aavemaiselta kuulostavaa demoa koneen aivoista lukemista numeroista pääsee kuuntelemaan täältä.

Lähde: Tivi