Telegram on joutunut puuttumaan ”satoihin” julkisiin kehotuksiin, jossa Yhdysvaltalaisia on kannustettu väkivaltaisuuksiin maan vallanvaihdon kynnyksellä. Nämä viestit oli julkaistu palvelun julkisissa ryhmissä, josta moderaattorit olivat napsineet tekstit pois.

Aiheesta kerrottiin Telegramin perustaja Pavel Durovin Durov's Channel -kanavalla. Samaisessa tekstissä todettiin, että vain noin 2 prosenttia alustan käyttäjistä on Yhdysvaltalaisia. Samalla käyttäjiä muistutettiin siitä, että Telegram seisoo protestoinnin ja rauhanomaisen debaatin takana. Kuitenkaan väkivaltaisuuksien lietsomiseen alustaa ei tule käyttää.

Vaikka yhtiö voikin puuttua julkisten ryhmien keskusteluun, ei sillä ole valtaa vaikuttaa yksityisiin keskusteluihin tai ryhmiin. Kryptattu viestittely on salattu myös palveluntarjoajalta itseltään. Telegram onkin vakaasti seisonut keskustelujen salauksen takana.

WhatsApp-pikaviestipalvelun kilpailijat elävät nyt uutta nousujohteista aikaa. Erityisesti Signal sekä Telegram ovat saaneet uutta puhtia Facebookin omistaman pikaviestipalvelun päivittyneiden käyttöehtojen aiheuttamasta kohusta.

WhatsApp ilmoitti tammikuun alussa uusista käyttöehdoista, joiden mukaan sovellus voisi jatkossa jakaa käyttäjätietoja muiden Facebookin omistamien palveluiden käyttöön.

Kohu äityi lopulta niin pahaksi, että WhatsApp päätyi lykkäämään käyttöehtojen käyttöönottoa reippaalla kolmella kuukaudella. Yksityisyyttä suojaavan lainsäädännön nojalla EU-maissa uudet käyttöehdot eivät olisi tulleet voimaan kokonaisuudessaan.