Oppilaitosten sulkemisen ja laajan etätyön vuoksi keskiviikosta tuli teleoperaattori Telialle Suomen ensimmäinen suuri etäpäivä. Operaattorin mukaan sen verkot kuitenkin kestivät lisääntyneen liikenteen ongelmitta.

Yhtiö kertoo tiedotteessaan, että sen mobiiliverkoissa keskiviikon kuormitus vastasi pitkälti edellispäivää: puheluliikenteen määrä kasvoi 35 prosenttia edellisviikon keskiviikkoon verrattuna, kun asiakkaat soittivat enemmän ja pidempiä puheluita.

Myös mobiilidatan käyttö on kasvanut merkittävästi päivällä, mutta sen huippu saavutettiin edelleen ilta-aikaan. Liikenne kasvoi myös kiinteässä verkossa.

”Kyse on ennen kaikkea kuluttajien käytön siirtymisestä myös päiväsaikaan, jolloin käyttö tasaantuu koko vuorokaudelle. Lisäksi käytön kasvu jakaantuu maanlaajuisesti, mikä helpottaa verkon kuormaa”, Telian verkoista vastaava johtaja Sami Siiki kertoo yhtiön tiedotteessa.

Kuluttajien käyttöprofiilin muutosten lisäksi verkkoliikenteessä erottui selvästi etätyösovellusten, kuten Skypen, Microsoft Teamsin ja Webexin käyttö.

Yhtiö aikoo edelleen kasvattaa 4G-verkon kapasiteettia.

Jotta verkkoliikenne sujuisi tulevaisuudessakin juohevasti, Telia suosittelee neljää käytäntöä etäilyyn:

  • Käytä kiinteää verkkoa. Varsinkin paljon dataa kuluttavia palveluja, kuten pelien ja videoiden suoratoistopalveluja, kannattaa käyttää wifissä.
  • Älä käytä turhaan videoyhteyksiä etätöissä. Video käyttää puheeseen verrattuna paljon dataa.
  • Varmista, että etätyö on turvallista. Yritysten kannattaa varmistaa VPN-lisenssien riittävyys ja ohjeistaa turvalliset etätyökäytännöt.
  • Soita läheiselle. Jos data hetkittäin takkuaa, paina vihreää luuria ja soita. Mobiiliverkossa puhe on aina etusijalla dataan nähden.