Löydät koko testin tästä linkistä. Testaaja Aleksi Vähimaa nostaa kissan pöydälle – ranteeseen tuotu äly ei välttämättä ole yksin siunaus:

**

Luovuin rannekellosta suurin piirtein heti, kun hankin ensimmäisen matkapuhelimeni 1990-luvun loppupuolella. Ikävä ei ole tullut, sillä herkkäihoiselle kello oli epämukava. Aina älykelloja testatessani törmään samaan ongelmaan: ranteessa killuva mötikkä hiostavine hihnoineen ei tunnu kivalta.

Vastapainoksi kellon on siis oltava aidosti hyödyllinen, jotta se ei jäisi liikkeelle lähtiessä laturiinsa nököttämään.

Myöskään kelloon saapuvat ilmoitukset eivät tunnu yksinomaan siunaukselta. Pidän älypuhelimessani tarkoituksella esimerkiksi sähköpostin ja sosiaalisen median ilmoitukset äänettöminä, joten en halua niitä myöskään kellooni. Kuitenkin jo pika- ja tekstiviestien ilmoitukset tuntuvat vaativammilta, kun niiden sisällön näkee yhdellä vilkaisulla ranteeseen heti niiden saapuessa.

Kello on puhelinta tehokkaampi keskeyttäjä, sillä puhelimen ilmoitus on helpompi jättää huomiotta ainakin siihen saakka, että sen kaivaa taskusta jonkin meneillään olleen askareen päätyttyä.

Herkkyys ilmoitusten häi­riöil­le on toki hyvin yksilöllistä, ja toisaalta kellon hiljainen värinä tai ranteen naputtelu ovat muille paljon häiriöttömämpiä kuin merkkiäänet tai pöydän pintaa vasten kuuluvasti värisevä puhelin.

Kello on tekninen työkalu muiden joukossa. Aivan kuten muissakin tapauksissa, on käyttäjän vastuulla huolehtia siitä, ettei elektroninen renki pääse elämässä huonon isännän asemaan.

Lue myös: