Tietokoneiden kysyntä pysyy korkealla tasolla jatkossakin, mikäli on uskominen markkinatutkimusyhtiö IDC:tä. The Register kirjoittaa yhtiön ennusteesta, jonka mukaan vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana EMEA-alueelle eli Eurooppaan, Lähi-itään ja Afrikkaan on myyty vuoden takaiseen verrattuna yli 39 prosenttia enemmän pc-koneita.

Yhteensä IDC arvioi koneita myydyn EMEA-alueelle 94,65 miljoonaa kappaletta alkuvuoden aikana.

Tietokoneista on myös suuri pula erityisesti kouluissa, joiden oppilaat tarvitsevat läppäreitä etäopetukseen. Erityisesti edullisen hintaluokan koneita ja Chromebookeja ei ole tarjolla tarpeeksi kysyntään vastaamiseksi.

Uusia Chromebook-malleja on tulossa markkinoille noin 40 tämän vuoden aikana, minkä lisäksi Google suunnittelee uuden opetuskäyttöön suunnitellun Chrome OS -version julkaisua maaliskuun aikana.

Länsi-Euroopassa tilanne on hurjin. IDC:n arvion mukaan kuluttajalaitteita on myyty maaliskuun loppuun mennessä 60,5 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Myös pöytäkoneita myydään pandemian vuoksi paljon enemmän kuin aiemmin, sillä pelaamisesta on tullut monelle tapa viettää aikaa sisätiloissa.

Tietokoneiden ja muiden elektroniikkalaitteiden kysyntä on ollut koholla pandemian alusta saakka ja moni valmistajalla on vaikeuksia vastata valtavaan kysyntään.