Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump ilmoitti lauantaina, että se hyväksyy TikTokin emoyhtiön Bytedancen ja Oraclen välisen sopimuksen, CNN uutisoi.

Alunperin 20. syyskuuta umpeutuvaan takarajaan oli hyväksynnän aikaan vain tunteja. Kauppoja ei ole vielä solmittu.

”Olen antanut kaupalle siunaukseni", Trump sanoi. "Jos he saavat sen tehtyä, se on hienoa. Jos eivät, niin se on ok."

Kauppaministeriö on ilmoittanut, että takarajaa jatketaan yhdellä viikolla.

Tarjouksessa on mukana Oraclen lisäksi myös Wal-Mart. Yhdessä nämä kaksi tulisivat omistamaan TikTokista 20 prosenttia. TikTok on vahvistanut luvun. Wal-Mart aikoo oman tiedotteensa mukaan ottaa 7,5 prosenttia uudesta yhtiöstä.

Suurin omistusosa säilyy siis edelleen Bytedancella. Oraclen tehtävänä uudessa yhtiössä on ylläpitää Yhdysvaltojen käyttäjätietoja pilvessään. Wal-Mart on mukana kaupallisena kumppanina.

Kauppa sisältää Trumpin mukaan myös Yhdysvaltojen koulutukseen sijoitettavan viiden miljardin dollarin rahaston.