Klassisessa South Park -jaksossa ”Over logging” parodioidaan Vihan hedelmät -kirjaa. Internetyhteyksien kadotessa kaupungista Randy Marsh lähtee perheensä kanssa etsimään toimivia yhteyksiä ”kaukaa lännestä” uudisraivaajatyyliin. Parodiasta on nyt tullut ikävällä tavalla totta Puerto Ricossa.

Maria-hurrikaani teki Puerto Ricossa valtavasti vahinkoa, ja onnistui mennessään esimerkiksi tuhoamaan maan mobiiliverkot. Nyt yhteydet ovat alkaneet toimia satunnaisissa pisteissä ympäri maata.

NPR kertoo useista tapauksista, joissa ihmiset ovat matkustaneet pitkienkin matkojen päästä tavoittelemaan pääsyä verkkoon tietystä paikasta valtatie 22:n varrella. Joidenkin puhelimet piippaavat välittömästi uusista WhatsApp-viesteistä, toiset puolestaan heiluttelevat luurejaan ilmassa tuntikausia turhaan. Maan sisällä yhteydet eivät vieläkään toimi, mutta ainakin ulkomailla asuville sukulaisille on saatu viestejä kulkemaan.

Arecibossa asuva John Nieves kertoi NPR:lle tavoitelleensa äitiään tien varrelta turhaan, ja päättäneensä lopulta ajaa tämän luo. Kotimatkalla puhelin kuitenkin yhtäkkiä saikin yhteyden verkkoon. Ensimmäinen puhelu sitten hurrikaanin kesti vain hetken kunnes yhteys taas katkesi. Nievesin mukaan valtatien reunuksille on pysäköity valtavasti autoja, ja niiden ympärillä parveilee ihmisiä puhelimet käsissään. Mikäli yhteyttä ei heti synny, yrittävät monet kurkottaa puhelinta kohti taivasta tai etsiä jonkinlaisen kukkulan paremman yhteyden toivossa.

South Park -jaksossa yhteyksien korjaamiseen riitti jättimäisen reitittimen virtajohdon irroitus ja kytkeminen takaisin, Puerto Ricossa on valitettavasti edessä huomattavasti pidempi ja kalliimpi prosessi.

Lähde: Tivi