Donald Trumpin asetus tarkoittaa sitä, että hauskoista tanssivideoistaan tunnettu TikTok tai viestisovellus WeChatin eivät enää pian ole käytettävissä Yhdysvalloissa. Monet Yhdysvalloissa asuvat kiinalaiset käyttävät WeChattia pitääkseen yhteyttä kotipuolessa asuviin ystäviin ja sukulaisiin. Trumpin päätöksen myötä tämä keskusteluyhteys uhkaa katketa Yhdysvaltojen miljoonilta WeChat-käyttäjiltä, kirjoittaa Reuters.

WeChat on tärkeä viestintäväline länsimaissa asuville kiinalaisille, sillä amerikkalaisten suosimat Facebook Messenger, WhatsApp ja Telegram ovat kaikki puolestaan Kiinan kieltolistalla.

”Tulin Yhdysvaltoihin tiedonsaannin vapauden vuoksi. Tuntuu kuin Trump olisi ottanut minut kohteekseen”, toteaa Delawaren yliopiston kiinalaisopiskelija Tingru Nan.

Reutersin mukaan Yhdysvalloissa asuu noin 6 miljoonaa kiinalaista. WeChat-sovelluksella päivittäisiä käyttäjiä on Yhdysvalloissa peräti 19 miljoonaa, arvioi analytiikkayritys Apptopia.

Sekä Yhdysvaltojen että Kiinan sopiviksi katsomien viestisovellusten määrä alkaa Trumpin kiellon myötä käydä vähiin. Jäljellä ovat vielä ainakin Microsoftin omistamat Skype ja LinkedIn, joihin monet WeChat käyttäjätkin ovatkin nyt alkaneet siirtää yhteystietojaan.

Toinen vaihtoehto on hyödyntää vpn-yhteyttä, jonka avulla tietyllä alueella kiellettyihin palveluihin voi päästä hämärtämällä oman sijaintinsa.