Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on vakuuttunut siitä, että kiinalaisfirmat muodostavat turvallisuusuhan. Ensimmäisensä tulilinjalle joutui Huawei. Viime aikoina ykkösvihollisena ovat puolestaan olleet viestintäpalvelut WeChat ja TikTok.

Kansallisen turvallisuuden nimissä Trump haluaa häätää WeChatin sinne missä riisi kasvaa: amerikkalaisyhtiöiden pitäisi katkoa kaikki yhteytensä palveluun. Yleensä on niin, että dramaattiset toimet saavat aikaan dramaattisia vaikutuksia, jotka eivät aina ole toivotunlaisia.

Lukuisat amerikkalaisyhtiöt ovat varoittaneet mahdollisista tai jopa todennäköisistä seurauksista, joita niille voi koitua. Pahimmassa pulassa voi olla Apple, koska iPhonet ilman supersuosittua WeChatia eivät luultavasti suuremmin houkuttele kiinalaisostajia.

Muun muassa 9to5mac kirjoittaa, että Trump ei kanna huolta Applen liiketoiminnasta. Perjantaisessa lehdistötilaisuudessa Bloombergin toimittaja kysyi asiasta ottaen esimerkiksi juuri Applen iPhone-myynnin uhkakuvat.

”Ihan sama (whatever)”, kuului presidentillinen vastaus.

Toimittaja halusi vielä varmistaa, eikö Trump tosiaankaan piittaa amerikkalaisyhtiöille koituvista seurauksista. ”On tehtävä, mikä on hyväksi maan turvallisuudelle. Olemme jääneet erittäin pahasti Kiinan jalkoihin”, Trump totesi.

Trumpin vaatiman WeChat-kiellon rajat ovat vielä epämääräiset, joten ei ole varmaa, voiko Kiinassa myytävissä iPhoneissa olla kyseinen palvelu vaiko ei. Tässä pitää muistaa, että Applen puhelimiin voi asentaa vain App Storen kautta tarjottuja sovelluksia toisin kuin Android-laitteisiin.

Arvostettu analyytikko on varoittanut, että Kiinan markkinoiden menetys voisi viedä Applelta jopa 30 prosenttia sen maailmanlaajuisesta iPhone-myynnistä.