Päivitys 4.6. Otsikossa puhuttiin aiemmin ”sensuroimisesta”, jota ei kuitenkaan ole tapahtunut. Otsikkoa päivitetty ja lisätty loppuun maininta viimeisimmästä Twitter-viestikohusta koskien Yhdysvaltain mellakoita.

Viime viikon keskiviikkona Yhdysvaltain presidentti Donald Trump tviittasi, että sosiaalisen median sivustot yrittävät vaientaa konservatiivisia ääniä ja että niiden pitää muuttaa toimintaansa. Hän uhkasi yrityksiä sulkemisella tai sääntelyllä.

Trumpilla ei ole toimivaltaa sulkea some-palveluja. Pennsylvanian yliopiston oikeustieteen professori Herbert Hovenkamp kommentoi uutistoimisto Bloombergille, että Yhdysvaltojen perustuslaki suojelee sananvapautta ja Trumpin uhkaama sosiaalisen median alustojen sulku rikkoisi sen toteutumista.

Hovenkampin mukaan presidentillä ei ole mitään oikeuksia sulkea yritystä, joka ei riko lakia toiminnassaan.

Aiemmin Twitter on linjannut, että valtioiden päämiehiä eivät koske samanlaiset faktantarkastuskäytännöt kuin muita käyttäjiä. Twitter päätti kuitenkin puuttua Trumpin tviitteihin, joissa hän väitti, että ennakkoäänestäminen postin kautta sisältää suuren vaalivilpin mahdollisuuden.

Twitter lisäsi tviitin yhteyteen huutomerkkikuvakkeen, jonka kautta löytyy uutismedioiden artikkeleita aiheesta. Niiden mukaan postiäänestäminen ei sisällä suurta vaalivilpin uhkaa.

Trump lisäksi väitti, että jokaiselle Kalifornian asukkaalle oltaisiin lähettämässä postiäänestyslipuke kotiin. Tämä koskee kuitenkin vain äänestäjäksi rekisteröityneitä, Twitter lisäsi myös tästä faktantarkastushuomion tviittiin.

Lisäys 4.6. Donald Trumpin viimeaikaiset päivitykset ovat muutenkin herättäneet kohua. Yhdessä, myös Facebookissa julkaistussa päivityksessä, Trump kommentoi Minneapolisin mellakoita toteamalla: ”Kun ryöstely alkaa, alkaa myös ampuminen.”

Twiitin julkaisun jälkeen viesti piilotettiin Twitterissä seuraavan tekstin taakse:

”Tämä twiitti rikkoi Twitterin väkivallan ihannointia koskevia sääntöjä. Twitter on kuitenkin tehnyt sen ratkaisun, että twiitin pitäminen saatavilla saattaa olla suuren yleisön edun mukaista.”