Pikaviestinpalvelu Twitter on ilmoittanut kaksinkertaistavansa viestiensä merkkimäärän. Aiemmin 140 merkkiin sidotut tweetit paisuvat siis nyt 280 merkkiin. Twitter kertoo haluavansa tällä tavalla tukea käyttäjien kykyä ilmaista itseään.

The Vergen mukaan Twitter kertoo, että yhdeksän prosenttia kaikista tweeteistä on tasan 140 merkkiä. Tämä kertoo siitä, että ihmiset joutuvat editoimaan tekstejään saadakseen kaiken oleellisen mahtumaan pieneen viestiin.

Twitter myöntääkin, että 140 merkin rajoitus on suurimpia turhautumisen aiheita käyttäjien keskuudessa, ja että viestikoon kasvattaminen on yksinkertaisesti järkevää.

”Jos ihmisten ei tarvitse tunkea ajatuksiaan 140 merkkiin vaan viestissä jää tilaa käyttämättä, ihmiset tweettaavat useammin”, Twitter järkeili blogissaan.

TechCrunchin mukaan 280 merkin viestikokoa testataan pienellä käyttäjäryhmällä näin alkuun.

Twitter on tunnetusti suhtautunut nihkeästi viestien koon laajentamiseen. Sen toimitusjohtaja Jack Dorsey on julkisesti kutsunut 140 merkkiä ”kauniiksi rajoitukseksi”.

Lähde: Tivi