Eksentrinen miljardööri Elon Musk lupautui ostamaan pikaviestin Twitterin jättimäisellä 44 miljardin dollarin summalla. Hän lupasi palveluun suuria, absoluuttista sananvapautta tavoittelevia muutoksia.

Sittemmin Musk on halunnut vetäytyä kaupasta.

Musk perustelee peruutusväitettään sanomalla, että hän ei saanut tarpeeksi tietoa Twitterin toiminnasta, ja etenkin Twitterin valetilien osuus käyttäjistä ei ollut totuudenmukainen.

Musk on tehnyt perusteluistaan virallisen selonteon riitaa käsittelevälle tuomarille, joka antoi Twitterille mahdollisuuden vastata Muskin väitteisiin. The Verge kertoo, että siinä missä Muskin kirjelmä on salainen, Twitter vastaa siihen julkisesti, eivätkä yhtiön asianajajat ole säästelleet huumorissa.

LUE MYÖS:

”Vastaväitteet ovat oikeuskannetta varten sepitetty satu, joka on ristiriidassa todisteiden ja maalaisjärjen kanssa”, Twitterin lakiasiantuntijat lataavat.

Twitter sanoo myös, että Musk ei perusteluissaan osoita mitään väärää tai harhaanjohtavaa lausuntoa, joten Twitterin on vain ihmeteltävä mistä Musk on kaivanut datan, jonka pohjalle hän väitteensä perustaa.

”Musk ei mittaa samoja asioita kuin Twitter, tai edes käytä samaa dataa kuin Twitter”, somejätti päättelee.

Twitter syyttää Muskia myös numeroiden tarkoituksenmukaisesta vääristelemisestä aaltojen tekemiseksi.

”Muskin ”alustavat eksperttien arviot” eivät ole muuta kuin lopputulos siitä, kun väärää dataa on syötetty geneerisen verkkotyökalun läpi”, Twitter sanoo. ”Muskin lopputuleman epäluotettavuus varmistuu sillä, että hän nojaa verkkotyökaluun nimeltä Botometer, joka käyttää eri standardeja kuin Twitter, ja joka aiemmin tänä vuonna luokitteli Muskin itsensä olevan mitä todennäköisemmin botti.”

”Kukas nyt on botti, senkin hurmuri?”, Twitter veistelee.

Twitter antaa kuitenkin Muskille myös tunnustusta tämän ansioista.

”Twitter myöntää, että Musk on Twitterin käyttäjä ja on perustanut useita yhtiöitä. Twitter myöntää, että liiketoiminta on monimutkaista. Twitter myöntää, että Musk on Twitter-käyttäjä, jolla on yli 100 miljoonaa seuraajaa. Twitter myöntää, että se havaitsee ja poistaa roskaviestejä palvelustaan.”

Twitter myöntää myös, että se ei antanut Muskille 28. huhtikuuta julkaistun lehdistötiedotteen sisältöä etukäteen, sillä yrityskauppoja ei oltu vielä allekirjoitettu, eikä osapuolia sitonut salassapitosopimus. Kuten The Verge toteaa, Twitter ei siis kertonut Muskille salaisuuksiaan, sillä tämä ei ollut sitoutunut pitämään niitä salaisuuksina.

Twitter on Muskin asianajajien kanssa kuitenkin yhdestä tärkeästä asiasta samoilla linjoilla. The Verge kertoo, että Musk piti yrityskaupan asianmukaista ja huolellista läpikäyntiä ennen ostoa kalliina ja tehottomana, joten sitä ei tehty. Twitter on samaa mieltä: Musk ei tehnyt minkäänlaista ostettavan yrityksen huolellista tarkastusta ennen yrityskauppojen allekirjoittamista.