Twitter pyrkii suitsimaan monin tavoin mahdollisesti virheellistä tietoa. Palvelu on esimerkiksi varoittanut seuraajia virheellisistä tiedoista presidentti Donald Trumpin twiittien yhteydessä. Lisäksi Twitter on varoittanut covid 19 -tautiin liittyvistä virheellisistä väittämistä.

Nyt yhtiö on lanseerannut uuden varoitustekstin, jossa kerrotaan twiitin tietojen saattavan olla peräisin hakkeroiduista lähteistä. Yhtiön päätös on jo ehditty kyseenalaistaa.

Tämän lisäksi hakkeroinnista varoittava ominaisuus on jo ehditty hakkeroida. Tietyllä tavalla muotoiltuna alkuperäiseen varoituksen sisältävään twiittiin viittaava url-osoite johtaa varoitukseen minkä tahansa twiitin yhteydessä, The Verge kirjoittaa.

Kikka toimii niin Twitterin selainversiossa kuin Android- ja iOS-alustoilla. Kaiken lisäksi varoitustekstin sisältävästä twiitistä tykkääminen johtaa sovelluksen kaatumiseen Androidissa, The Vergen Tom Warren havaitsi.