Chris Earlyn mukaan Steamin bisnesmalli on ”epärealistinen”. Tällä hän asiasta kirjoittaneen Techspotin mukaan viittaa Valven Steam-pelimyynnistä nappaamaan rojaltiin, joka on tällä hetkellä 30 prosenttia.

Steam on kerännyt viime aikoina runsaasti kritiikkiä. Monet kritisoivat alustaa siitä, ettei se tee tarpeeksi vastatakseen Epicin uuden pelikaupan aiheuttamaan uhkaan.

Toiset taas ovat sitä mieltä, että Valve riistää pelikehittäjiä korkealla palkkio-osuudellaan. Esimerkiksi yksinoikeuspelejä talliinsa haaliva Epic nappaa pelimyynnistä vain 12 prosentin palkkion.

Tämä on todennäköinen syy myös sille, miksi Ubisoft on päätynyt myymään uutuuspelejään The Division 2 sekä Anno 1800 Epicin pelikaupassa sekä omassa UPlay-palvelussaan sivuuttaen Steamin kokonaan.

Ubisoftilla on edelleen useita pelejä myynnissä myös Steamissa. Esimerkeistä käyvät muun muassa Assassins’ Creed- sekä Ghost Recon -pelisarjat. Earlyn mukaan Valven liiketoimintamalli ei kuitenkaan vastaa tätä päivää, ainakaan mitä tulee pelien levitykseen.