Viime lokakuussa julkaistun Ubuntu 17.10:n tukiaika päättyi eilen torstaina, 19. heinäkuuta. Vaihtoehtona on päivittää uudempaan – tai vanhempaan. Nyt saattaa olla hyvä aika kokeilla myös jotain aivan muuta.

Ubuntu 17.10 oli monessa mielessä varsinainen mullistus. Pitkään palvellut Unity-käyttöliittymä sai väistyä Gnomen tieltä. Vanhemmasta Ubuntusta siirtyneitä ei kuitenkaan viskattu suoraan altaan syvimpään päähän, vaan uuteen käyttöympäristöön totuttautumista helpotettiin tarjoamalla Unitysta tuttuja elementtejä, kuten Ubuntu Dock -sovelluskäynnistin.

Ubuntu 17.10:n käyttäjät voivat päivittää pitkäaikaisesti tuettuun Ubuntu 18.04 LTS:ään Ohjelmistopäivitykset-työkalun kautta. Tarjolla on myös edelleen tuen piiriin kuuluva Ubuntu 16.04 LTS, joka julkaistiin vuoden 2016 huhtikuussa.

Ubuntu 16.04 LTS on vanha käyttöjärjestelmä, mutta se on läpikäynyt jo viisi välipäivitystä. Kyseessä on siis todella vakaa alusta päivittäiseen käyttöön. Ubuntu 16.04 LTS:n käyttöliittymänä toimii edelleen Unity.

Päivitys Ubuntu 17.10:stä 16.04 LTS:ään ei kuitenkaan onnistu, vaan edessä olisi puhtaan asennuksen tekeminen.

Kolmas hyvä vaihtoehto on kokeilla jotain täysin uutta. Viime kesäkuussa julkaistu Linux Mint 19 perustuu Ubuntu 18.04 LTS:ään, ja tuotetukea on luvassa seuraavaksi viideksi vuodeksi.

Kokeilunhaluisimmat voivat puolestaan vaihtaa ehdottoman vakauden jatkuvaan tuoreuteen siirtymällä jonkin rolling release -periaatteella päivittyvän Linux-jakelun, kuten Manjaron, käyttäjäksi.