ZDNetin Microsoft-tietäjä Mary Jo Foley on kuullut lähteiltään, että Microsoft saattaa harkita uudelleen sovelluskauppastrategiaansa. Yrityksille ja oppilaitoksille suunnatut Microsoft Store for Business sekä Education olisivat joka tapauksessa sulkemassa ovensa.

Mikäli tiedot pitävät paikkansa, saattaa loppunsa kohdata ennemmin tai myöhemmin myös Windows 10 -käyttäjille suunnattu Microsoft Store, MSPowerUser kirjoittaa.

Microsoftin universaali Windows-alusta (uwp) ei ole onnistunut houkuttelemaan kehittäjiä tuottamaan uusia uwp-sovelluksia tai päivittämään vanhoja win32-työpöytäohjelmia nykyaikaan.

Microsoft Store for Business on tarkoitettu yrityksille, jotka levittävät sen kautta sovelluksia sisäiseen käyttöön. Foleyn tietojen mukaan sovelluskauppojen kohtalo ratkeaa kuluvan vuoden heinäkuun tienoilla, joskaan hänen lähteensä eivät ole varmoja, ilmoitetaanko tuolloin kauppojen sulkemisesta vai laittavatko ne jo ovensa säppiin.

Foley ennakoi myös, että Windows 10:n käynnistysvalikkoon oletusarvoisesti kiinnitetty Microsoft Storen kuvake saisi lähteä jo seuraavan ominaisuuspäivityksen myötä keväällä. Hänen mukaansa Microsoftilla valmistaudutaan parhaillaan sovelluskaupan loppuun ja puntaroidaan uusia keinoja suositella käyttäjille sovelluksia, joihin nämä voivat luottaa.