Ajankohdan voi määritellä minuutin tarkkuudella enintään 49 vuoden päähän. Ajastaa voi vaikkapa syntymäpäivätervehdyksiä tai muita vuosipäiviin liittyviä viestejä – tai vaikkapa työasioita, joiden ei halua hukkuvan kaikkien muiden virka-aikaan saapuvien viestien joukkoon. Tai sitten työasioita voi hoidella vaikkapa sunnuntaina illalla ja ajastaa niitä koskevat viestit maanantaiaamulle.

Google päivittää jatkuvasti Gmailia, palvelun viisitoistavuotispäivän kunniaksi uudistuksia on tulossa roppakaupalla.

Tuore ominaisuus on erittäin helppo ottaa käyttöön. Selaimella käytettäessä kirjoitetaan uutta sähköpostiviestiä aivan kuten aiemminkin. Lähetä-nappulan vieressä olevaa nuolta painamalla avautuu valikko ”Ajoita lähetys”, josta pääsee määrittelemään halutun lähetysajankohdan.

Gmailin mobiilisovelluksessa toiminto ei vielä uutisen kirjoitushetkellä ollut käytössä suomenkielisessä versiossa. Englanninkielisestä versiosta se kuitenkin löytyy. Uuden viestin kirjoitusikkunassa tulee painaa ruudun oikean yläkulman kolmea pistettä ja valita avautuvasta valikosta ”Schedule send”.