Indiegogo-palvelussa on meneillään Brandeis Prometheus -puhelimen kampanja. Tarjolla on melkoinen huippupuhelin, josta pyydetään joukkorahoittajilta 442 euroa. Kun puhelin tulee markkinoille marraskuussa pompsahtaa hinta kaksinkertaiseksi.

Tyylikkäillä sivuilla ladellaan kiinnostuneiden silmien eteen melkoinen määrä huipputekniikkaa. Puhelimen järjestelmäpiirinä on Snapdragon 865, muistia laitteessa on 16 gigatavua ja tallennustilaa peräti 512 gigatavua. Sen saa toki täyttymään nopeasti, sillä luonnollisesti datayhteydet hoituvat 5g-nopeuksilla mobiiliverkoista ja wifi 6 -vauhdilla langattomista lähiverkoista. Mikäli puoli teraa ei riitä, on tarjolla microsd-korttipaikka tallennustilan lisäämiseen

Prometheuksen kameratkin ovat parasta mahdollista luokkaa, pääkamerana on 108 megapikselin kenno, lisäksi kuvia voi napsia 48 megapikselin superlaajakulmalla. Kameroiden ympärillä on lisäksi kahdeksasta led-valosta kasattu rengassalama. Etupuolellekin on istutettu peräti 40 megapikselin selfie-kamera.

Lataamisen luvataan hoituvan pikavauhtia, kaapelilla 65 watin ”Hyper Charge”-latausta hyödyntäen 4000 milliampeeritunnin akun saa täyteen puolessa tunnissa. Langaton latauskin hoituu 40 watin teholla.

Sokerina pohjalla on laitteen 6,5-tuumainen ”Freedom Display”. Super amoled -näytön tarkkuus on 3200x1800 pikseliä ja virkistystaajuus 120 hertsiä. Näyttölasin alle on piilotettu sormenjäljenlukija. Erikoisinta on näytön muotoilu, reunukset on muotoiltu erittäin voimakkaasti ja näyttävästi. Näytön luvataan toimivan myös laitteen kaiuttimena.

Erikoisia näytön reunuksia lukuun ottamatta puhelimessa ei sinänsä ole mitään uniikkia, samaan pakettiin on pakattu useissa muissa huippumalleissa nähtyjä ominaisuuksia. Kaikki vain luvataan harvinaisen edulliseen hintaan.

Mikäli tapausta tonkii pintaa syvemmältä, alkaa kuitenkin paljastua erikoisia asioita. Ensinnäkin Indiegogo-palvelussa asetettu tavoitesumma on merkillisen pieni. Puhelin on luvattu kehittää valmiiksi tuotteeksi, jos rahoitusta saadaan plakkariin 26 568 euroa. Toki pienen tavoitteen myötä toteutunut tulos saadaan näyttämään komealta. Uutisen kirjoitushetkellä tavoite oli täytetty jo 746-prosenttisesti.

Puhelimen Indiegogo-sivujen kommenteissa kehotetaan kiinnostuneita liittymään asiaa käsittelevään Facebook-ryhmään. Siellä eräs käyttäjä on kaivellut Brandeisin taustoja hyvin tarkasti.

Tismalleen samoilla kuvilla on markkinoitu tulossa olevaa puhelinta jo vuonna 2017 - silloin tosin ominaisuudet vastasivat kolmen vuoden takaisia huippumalleja. Projekti hautautui kaikessa hiljaisuudessa, mutta lähti nyt uudelleen kiertoon ominaisuudet päivitettynä.

Uusia ominaisuuksia ja etenkin uudenlaisen näytön sisältävän puhelimen kehitystyö ei myöskään ole halpaa. Esimerkiksi oled-näyttöjä voi tilata täysin omia tarpeita vastaavasti, kunhan tilaus on vähintään 100 000 kappaletta. Tähän ei muutamalla kymppitonnilla taideta vielä yltää. Vertailun vuoksi Androidin kehittäjänä tunnetuksi tullut Andy Rubin keräsi Essential-puhelinyhtiöönsä rahoitusta noin 300 miljoonaa dollaria.

Langattoman latauksen kehuskelu vaikuttaa myös epäilyttävältä. Mainostekstin mukaan kyseessä on ”40 watin Qi-lataus”, mutta Qi-standardi sallii latauksen vain enintään 30 watin teholla. OPPO käyttää 40 watin langatonta latausta yhdessä mallissaan, mutta kiinalaisyhtiö ei ole ainakaan toistaiseksi lisensoinut tekniikkaansa muille valmistajille. Tilanne on sama myös 65 watin langallisella latauksella, joka on käytössä vain yhdessä OPPO-puhelimessa.

Indiegogo myös kertoo projektin takana olevan yhtiön kotipaikaksi Yhdysvallat ja Los Angelesin. Verotietojen mukaan Prometheus-puhelimen takana oleva ”keksijä” asuu kuitenkin ilmeisesti Unkarissa.

Toki on mahdollisuuksien rajoissa, että unkarilainen yksityishenkilö olisi onnistunut solmimaan ensimmäisenä lisenssisopimuksen huippumodernista lataustekniikasta kiinalaisjätti OPPOn kanssa, vakuuttanut oled-näyttöjä valmistavan tehtaan kyvyistään myydä vähintään 100 000 puhelinta ja onnistunut ratkomaan muutkin puhelinkehitykseen liittyvät ongelmakohdat sujuvasti. Yhtiönsä hän on myös syystä tai toisesta rekisteröinyt Kaliforniaan.

Projektin etenemistä kannattanee tässä tapauksessa kuitenkin seurailla hieman kauemmin ennen omien rahojensa sijoittamista.