Apple julkaisi maaliskuun lopulla uuden iPadin. Monen mielestä se näytti yllättävän paljon vuoden 2013 ensimmäisen sukupolven iPad Airilta, ja niinpä iFixit päättikin kurkata laitteen sisuksiin.

Sivuston mukaan kyseessä on kuin onkin pitkälti vanhan mallin pohjalta tuunattu laite. Monet komponenteista ovat samoja: tätä testattiin esimerkiksi vaihtamalla näytöt keskenään.

Monia juttuja on toki tekniikan kehittyessä paranneltu, mutta yleisesti ottaen kyse on vähintäänkin lähisukulaislaitteista.

Pyörää ei ole lähdetty keksimään uudelleen, jos kohta sitä tuskin kannattaakaan tehdä ilman hyvää syytä.

IFixit painottaa kuitenkin, että ei Apple sentään myy tismalleen samaa laitetta uusiksi. Muun muassa kamera on päivitetty paremmaksi, 32-bittinen A7-suoritin on vaihdettu uudempaan 64-bittiseen A9:ään, minkä lisäksi mukana on TouchID-sormenjälkitunnistin. Vanhaa lukkomekanismia laitteessa ei enää ole.