Yritysten ja organisaatioiden on oltava enemmän kieli keskellä suuta, koska tietosuojan laiminlyönneistä saattaa kolahtaa todella raskas sakko. Suomessa tietosuojavaltuutetun toimistossa on pari viikkoa sitten aloittanut työnsä uusi elin, joka määrää vakavista tietosuojarikkomuksista sakkoja.

”Vaikka julkisessa keskustelussa sakot nousevat useimmin uutisotsikoihin, meidän näkökulmastamme tärkeää on rekisterinpitäjien ohjaaminen toimimaan oikein tietosuoja-asioissa, ei niinkään sakottaminen tai sakkojen suuruus”, tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio sanoo tiedotteessa.

Hän muistuttaa, että sakotuksen lisäksi tietosuojaviranomaisella on käytettävissään laaja arsenaali korjaavia toimivaltuuksia varoituksesta määräykseen ja toimenpidekieltoon asti. Kolmejäsenisen seuraamuskollegion muodostavat tietosuojavaltuutettu ja kaksi apulaistietosuojavaltuutettua.

Työmäärä tietosuojavaltuutetun toimistossa on viime vuosina kasvanut merkittävästi. Tänä vuonna vireille tulevia asioita olisi arvion mukaan vuoden loppuun mennessä kertynyt vajaat 10 000.

Uutena ilmiönä ovat tänä vuonna tulleet mukaan robottien soittamat automaattiset myyntipuhelut. Niistä on tullut runsaasti yhteydenottoja niin kuluttajaviranomaisille kuin tietosuojavaltuutetun toimistoonkin. Kaupan on ollut ainakin lehtitilauksia ja remonttipalveluja.

”Robottipuhelut edellyttävät aina vastaanottajan suostumuksen. Jos kuluttaja ei ole antanut suostumusta robottipuheluille, soittava yritys rikkoo sähköisen viestinnän palveluista annetun lain suoramarkkinointia koskevia säännöksiä”, tietosuojavaltuutettu muistuttaa.

Lähde: Tivi