Applen uusimmissa iPhone 12 -malleissa käytetään Snapdragon X55 -modeemia. Raporttien mukaan yhtiö suunnitteleekin päivittävänsä seuraaviin iPhone 13 -malleihin X60 5G -modeemin, Gizmochina kertoo. Qualcomm on jo julkistanut uuden Snapdragon X65 5G -modeemin, mutta Apple ei vaikuta ottavan sitä käyttöön, mahdollisesti hinnan alentamisen vuoksi.

Päivityksen avulla iPhone 13 -mallien internetyhteyden nopeus ja viive saadaan säädettyä optimaalisesti.

Aiemmissa raporteissa on jo kerrottu, että iPhone 13 Pro ja Pro Max -mallit tukevat 120 hertsin virkistystaajuutta. Yhtiö aikoo käyttää Samsungin ltpo-paneeleita, jotka säätelevät virkistystaajuutta näytöllä esiintyvän sisällön mukaan auttaen akun keston parantamisessa.

Kamera myös päivitetään uudella linssillä, jolla saa parempia kuvia pimeissä ympäristöissä. Raporttien mukaan Apple suunnittelee myös monien antureiden parantamista.

Pro-mallien tallennustilavaihtoehdot saattavat laajentua, sillä suurimmaksi vaihtoehdoksi suunnitellaan huimaa yhtä teratavua. Ei ole vielä tiedossa, aikooko yhtiö kasvattaa perusmallin tallennustilaa, joka on tällä hetkellä 128 gigatavua.

Huhujen mukaan Apple aikoo myös pienentää puhelinten näyttölovea. Yhtiön kerrotaan myös lisäävän näytönsisäisen sormenjäljentunnistimen iPhone 13 -malleihin.