Suomalainen tekoälytutkimus saa uutta vauhtia kesäkuussa, kun Nvaitc-nimellä (Nvidia AI Technology Center) varustettu tutkimuskeskus aloittaa toimintansa. Sen tavoitteena on tiedotteen mukaan nopeuttaa tekoälyn tutkimusta, koulutusta ja käyttöönottoa Suomessa.

Kuten nimikin kertoo, mukana on erityisesti grafiikkasuorittimistaan tunnettu Nvidia. Asioista paremmin perillä olevat tietävät, että yhtiön suorittimien laskentatehoa käytetään paljon muuhunkin kuin komeiden kuvien piirtämiseen tietokoneen ruudulle.

Suomalainen osapuoli on FCAI. Se on Aalto-yliopiston, Helsingin yliopiston ja Teknologian tutkimuskeskus VTT:n koordinoima osaamiskeskus, joka kokoaa yhteen suomalaista tekoälytutkimusta. Mukana kuvassa on myös CSC - Tieteen tietotekniikan keskus, joka tarjoaa tutkijoiden käyttöön huomattavan määrän laskentakapasiteettia Kajaanissa sijaitsevasta datakeskuksestaan.

”Tekoälyä voi soveltaa lähes mihin tahansa aiheeseen. Tieteellisen läpimurron tekeminen voi kuitenkin edellyttää niin suuren data-aineiston käsittelyä, että ilman Nvaitc-keskuksen tukea tutkijat eivät pystyisi sitä tekemään. Teknologiatoimittajana Nvidialla on syvällistä osaamista gpu-pohjaisista järjestelmistä, joihin kaikilla tekoälytutkijoilla ei ole vielä pääsyä”, tietojenkäsittelytieteen professori Keijo Heljanko FCAI:sta sanoo tiedotteessa.

Nvaitc-keskuksia on ennestään Luxemburgissa ja Italiassa sekä useissa Aasian maissa.