"Työpöytä-Linuxin vuosi" on jo 1990-luvulta asti toistettu hokema, joka on vuosien varrella saanut yhä ironisemman sävyn. Alkuaikoina monet Linuxista innostuneet povasivat aivan tosissaan, että vapaasta käyttöjärjestelmästä tulisi aivan pian Windowsin kova kilpailija. Hurjimmissa visioissa se olisi jopa syrjäyttänyt Microsoftin tuolloin teknisesti melkoisena purkkavirityksenä tunnetun käyttöjärjestelmän kokonaan. Apple oli tuolloin yhtiönä surkeassa jamassa, eikä Maceista ollut Windows-koneiden kilpailijoiksi – haastajalle oli siis tilausta.

Toisin kävi. Pari vuosikymmentä myöhemmin Windows on edelleen työpöytäkäyttöjärjestelmien ehdoton ykkönen, macOS tuttuun tapaan kakkonen. Linux paistattelee vielä reilun prosentin osuudella kolmostilalla, mutta Googlen suosiotaan etenkin oppilaitoksissa kasvattava Chrome OS ohittaa sen hetkenä minä hyvänsä. Linuxin osuus käyttäjistä ei ole vuosikausiin muuttunut käytännössä lainkaan. Suomessa Linux on tosin selvästi paremmassa asemassa kuin koko maailmassa: liki neljän prosentin osuudella käyttäjistä se on selvästi Chrome OS:n edellä.

Juuri kukaan tuskin enää uskoo tosissaan, että Linuxin läpimurto työpöydällä olisi tulossa. Niinpä "tämä vuosi on Linux-työpöydän vuosi" on enää väsähtänyt sisäpiirin vitsi, jota harrastajapiireissä kenties sävyttää pieni katkeruuden vivahde. Myös muut Linux-aiheiset vitsit kuten äänien krooninen toimimattomuus tai Linux-pelaamisen saavutusten kulminoituminen vuonna 2000 julkaistuun Tux Racer -peliin ovat saavuttaneet kuolemattoman meemistatuksen jo kauan sitten.

Palvelimissa Linux on ylivoimaisesti suosituin käyttöjärjestelmä. Miksei sama toistu työpöydällä? Miksi ilmaiseksi jaettava, vaikka minkälaisella raudalla pyörivä käyttöjärjestelmä ei sitten kelpaa? Ilmeisin selitys on tietenkin se, ettei Linuxilla varustettuja tietokoneita käytännössä myydä missään, joten ihmiset eivät voi niitä ostaakaan. Käyttöjärjestelmän vaihtaminen toiseen taas on siinä määrin pelottavan kuuloinen operaatio, ettei keskivertokäyttäjän voi olettaa siihen ryhtyvän. Miksi sitä paitsi vaihtaa pois Windowsista, kun se kuitenkin nykypäivänä toimii yleensä ihan hyvin?

Loppukäyttäjien kiinnostuksen puute Linuxia kohtaan on helppo ymmärtää, mutta miksei laitevalmistajia kiinnosta tuoda myyntiin Linux-koneita? Ne joutuvat maksamaan Windowsista lisenssimaksun, kun taas Linux olisi täysin ilmainen ja vapaasti muokattavissa. Takavuosina Microsoft pystyi painostamaan laitevalmistajia pysymään tiukasti leirissään uhkailun ja kiristyksen keinoin, mutta sen kuristusote markkinoista on jo pitkään ollut mennyttä. Esimerkiksi Dell on jo vuosia myynyt Linux-koneita Windows-koneidensa ohella, mutta niiden menekki on myynnin kokonaismäärissä pyöristysvirheen luokkaa.

Totuus on tietenkin se, ettei edes ylivertaisella tuotteella ole helppoa murtautua markkinoille, jotka on jo jaettu. Windowsin suosio ruokkii itseään – kaikki tuntevat sen, osaavat käyttää sitä eivätkä halua vaihtaa muuhun alustaan vain vaihtamisen vuoksi. Tämän lisäksi on kuitenkin rehellisyyden nimissä myönnettävä, että työpöytä-Linux ei ole Windowsiin verrattuna ylivertainen missään muussa kuin vapaudessa ja avoimuudessa – jotka eivät varsinaisesti ole useimpia tietokoneen ostajia käytännössä houkuttavia valtteja.

Käyttäjäystävällisimmät Linux-levityspaketit kuten Ubuntu ja Linux Mint ovat todella hienoja saavutuksia. Ne on varsin helppo saada toimimaan ja asentuvat kiltisti Windowsin kanssa samaan tietokoneeseen. Niin kauan kuin tarkoitus on surffailla Firefoxilla ja kenties editoida tekstidokumentteja Libreoffice Writerilla, kaikki sujuu todennäköisesti hyvin – ainakin jonkin aikaa, ainakin jos kyseessä on pöytäkone jossa ei ole kovin erikoisia komponentteja.

Työpöytä-Linuxin kanssa voi kuitenkin olla koko lailla varma siitä, että ennemmin tai myöhemmin jotakin hajoaa, tai jokin yksinkertainen asia kuten yleisen mediatiedostoformaatin avaaminen osoittautuu kohtuuttoman hankalaksi. Myös tulostaminen, skannaaminen, 3d-grafiikkakiihdytys, bluetooth, läppärien valmiustilat, pienet tarkat näytöt ja monet muut asiat ovat Linuxissa erityisiä murheenkryynejä. Mikäli Linuxin asentaa uuteen läppäriin ja kaikki toimii heti asennuksen jälkeen moitteetta, kannattaa saman tien laittaa myös lottorivi vetämään, sillä kyseessä on selvästi onnenpäivä.

Pyrin itse käyttämään Linuxia säännöllisesti testimielessä ja pysyäkseni kärryillä sen kehityksestä, ja erilaisten, usein hyvin kiharaisesti ratkaistavien ongelmatilanteiden määrä on kiistatta moninkertainen Windowsiin verrattuna. Erityisen raivostuttavaa on se, miten usein käyttöjärjestelmän ja sovellusten pienetkin päivitykset rikkovat asioita ilman mitään etäisestikään järkevää selitystä. Näiden ongelmien ratkaiseminen vaatii omatoimista selvittelyä, jota ei peruskäyttäjiltä voi odottaa.

Osa edellä mainituista ongelmista johtuu siitä, etteivät laitevalmistajat tue Linuxia tai tukevat sitä vain suljetuilla laiteajureilla, jotka vaikeuttavat kehitystyötä. Palvelimissa, joissa Linux on ylivoimaisesti suosituin käyttöjärjestelmä, rauta rakennetaan Linuxin ajamisen ehdoilla, eikä ongelmia tässä suhteessa ole.

Monet, elleivät jopa useimmat, Linuxin ongelmista ovat kuitenkin jäljitettävissä avoimen koodin kehitystyön luonteeseen. Koska ehdoton valtaosa avoimen koodin kehittäjistä tekee työtään vapaaehtoisena ilman sen enempää rahallista korvausta kuin työsuhteen tuomia velvoitteitakaan, kehittäjiä ei voi pakottaa mihinkään. Jokainen kehittäjä valitsee itse suosikkiprojektinsa, johon käyttää aikansa, ja voi koska tahansa heittää hanskat tiskiin – ja usein jossakin vaiheessa tekee juuri näin.

Vapaaehtoisuuteen perustuva kehitysmalli, jossa ei tyypillisesti ole vahvaa keskitettyä johtoa mutta ei toisaalta myöskään demokraattista päätöksentekoa, johtaa kaoottiseen ja tempoilevaan toimintaan. Tämä näkyy hyvin siinä, miten tavattoman usein kehittäjien egot törmäävät. Tämä johtaa harmittomimmillaan tulikivenkatkuisiin sanasotiin, mutta usein myös lupaavien projektien hajoamiseen pienemmiksi osasiksi. Asiaa ei auta se, etteivät lahjakkaiden kehittäjien ihmissuhdetaidot kaikissa tapauksissa ole sieltä parhaasta päästä.

Lisäksi uusia projekteja aloitetaan ja lopetetaan jatkuvasti ilman suurempaa dramatiikkaa pelkästään siksi, että kehittäjien kiinnostuksen kohteet vaihtelevat. Niin kutsuttu forkkaaminen eli ohjelmistokehityksen eriyttäminen on avoimen koodin maailmassa tavattoman yleistä. Tämä näkyy jo erilaisten levitysversioiden eli distrojen määrässä: on Linux Mint, Ubuntu, Debian, openSUSE, Gentoo, Arch, MX, Slackware, Fedora, CentOSElementaryManjarozorinpeppermintbodhi… Vai jospa sittenkin Linuxin sijasta BSD? Niitä ei ole aktiivisessa kehityksessä kuin muutamia kymmeniä erilaisia!

Pirstaleen pirstale. Unleashed OS -käyttöjärjestelmä perustuu Illumosiin, joka perustuu OpenSolarikseen, joka perustuu vuonna 1988 julkaistuun UNIX System V:hen. Unleashed OS:ää ei ole käytännössä mitään järkeä käyttää mihinkään, mutta jostakin syystä sekin on kuitenkin olemassa.

Versioiden lista on Linuxissa loputon, ja moni siihen tutustuva luovuttaa jo tässä vaiheessa. Mistä tietää, mikä näistä on paras, tai toimiva, tai ylipäätään vielä elossa? Ja vaikka levitysversion valinta olisi helppoa, pitää useimmissa tapauksissa valita vielä työpöytäympäristö useammasta eri vaihtoehdosta. Sovellusten kanssa tiedossa on lähes tismalleen sama ruljanssi: valita lukuisista keskenään kilpailevista projekteista, joita yhdistää krooninen puolivalmius ja pieni käyttäjämäärä.

Työpöytä-Linuxin puolestapuhujien yleinen vasta-argumentti on, että valinnanvara on hyvästä, ja ilmaisia sovelluksia on helppo testata ja löytää näin paras vaihtoehto omiin tarpeisiin. Useimmat peruskäyttäjät eivät kuitenkaan halua käyttää aikaansa ohjelmistojen testaamiseen vaan käyttäisivät paljon mieluummin yhtä, viimeisteltyä ratkaisua – ja mieluusti jopa maksaisivat siitä, jos vastineeksi saa ohjelman, jonka toimivuudesta sen valmistaja menee ainakin jollakin lailla takuuseen. Toimimattomasta ohjelmistosta kun voi yleensä vaatia rahansa takaisin. On tuskin sattumaa, että suosituimmat työpöytälevityspaketit ovat Canonical Ltd. -yrityksen kehittämä Ubuntu ja siihen suoraan perustuva Linux Mint. Kaupallinen kehitystyö tuo mukanaan viimeistelyn asteen, jota vapaaehtoisesti kehitettävät projektit harvoin saavuttavat.

Avoimen koodin ja sitä kautta myös työpöytä-Linuxin suurin ongelma onkin se, ettei kukaan saa potkuja puolivalmiin sovelluksen tai lukuisia asioita ilman syytä rikkovan päivityksen julkaisusta. Tämä luo aidon ongelman: viimeistelyn puutteen.

Ohjelmistokehityksessä lähes kaikki kiehtova ja hauska tapahtuu projektin alkupuolella: silloin suunnitellaan hienot uudet ominaisuudet, kirjoitetaan velhomaisen nerokasta koodia ja sovelletaan uusia, käänteentekeviä tekniikoita. Jälkimmäinen puoli onkin sitten patatylsää bugien tappamista, loputonta testaamista, käyttäjäpalautteisiin reagoimista, käyttöliittymän viimeistelyä, ominaisuuksien pudottamista pois jotta projekti saadaan julkaisukuntoon ja niin edelleen.

Tähän jälkimmäiseen puoliskoon ei monien avoimen koodin kehittäjien kärsivällisyys tai aika usein yksinkertaisesti riitä. Siksi ohjelmistot julkaistaan puolivalmiina – kuinka monta kertaa olette jossakin avoimen koodin sovelluksessa klikanneet valikkoa tai nappulaa, joka ei yksinkertaisesti tee yhtään mitään? Pahimmillaan uusia ominaisuuksia lisätään, ennen kuin entisiäkään on ehditty kunnolla viimeistelemään ja testaamaan.

Avoin koodi on äärimmäisen kannatettava idea ja sen hienoimmat saavutukset kuten Linux-ydin, Firefox, LibreOffice ja VLC Player ovat aidosti hyvin toimivia ohjelmistoja, joita voi suositella miltei kenelle tahansa. Kaikkia näitä yhdistää se, että suuri, monimuotoinen ja jatkuvasti vaihtuva ihmisjoukko on päättänyt puhaltaa yhteen hiileen sen sijasta, että pienet ryhmittymät kehittäisivät omia, jatkuvasti haarautuvia ja pirstoutuvia versioita omista lemmikkiprojekteistaan.

Kaupalliset ohjelmistot dominoivat kuitenkin liki täydellisesti ohjelmistomarkkinoita, koska niiden viimeistely ja julkaisukuntoon saattaminen on lukuisien ihmisten työ. Viime kädessä juuri tämä tekijä pitää myös kaupalliset käyttöjärjestelmät työpöytäkäyttäjien suosiossa Linuxin edellä nyt ja tulevaisuudessa.