Videopalvelu TikTokin uusi perheturvallisuus-ominaisuus otetaan aluksi käyttöön Isossa-Britanniassa, The Verge kirjoittaa.

Yhtiön tavoitteena on rohkaista ihmisiä kehittämään ”turvallinen suhde verkkosovelluksiin ja -palveluihin”, turvallisuuspäällikkö Cormac Keenan TikTokilta kertoo blogissa.

Vanhemmat voivat esimerkiksi asettaa aikarajoituksen sille, kuinka kauan lapsi voi käyttää TikTokia päivässä. He voivat myös rajoittaa sitä, kuka saa lähettää lapselle yksityisviestejä, tai poistaa yksityisviestitoiminnon käytöstä kokonaan.

Vanhemmat voivat myös rajoittaa sovelluksessa sellaisen sisällön näkymistä, joka ei ”sovellu koko yleisölle”.

Jotta vanhemmat saavat ominaisuuden käyttöönsä, heillä täytyy olla oma tilinsä TikTokissa. Tili linkataan lapsen tiliin, jonka jälkeen vanhemmat voivat asettaa siihen rajoituksia.

Perheturvallisuus-ominaisuus on vain yksi TikTokin uudesta kampanjasta, jolla se pyrkii valistamaan käyttäjiään ruutuajasta.

Toinen TikTok-videoiden katsomista rajoittava kikka on TikTokin sammuttamiseen kehottavat videot, joilla esiintyy palvelussa paljon seuraajia keränneitä henkilöitä. Muistutusvideo ilmestyy silloin, kun henkilö on viettänyt paljon aikaa putkeen sovelluksessa.