Microsoft on julkaissut uudelleen KB2952664- sekä KB2976978-päivitykset vanhempien Windows-versioiden käyttäjille. Kyseiset päivitykset ovat aiemmin olleet tunnettuja telemetriatietojen keräämisestä käyttäjän tietokoneelta.

Microsoft ei kerro, mitä muutoksia päivityksiin on tehty. Ne ovat kuitenkin julkaistu uudelleen Windows 7- ja 8.1-käyttäjille valinnaisina päivityksinä, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että päivitykset eivät oletusasetuksilla asennu automaattisesti.

Microsoft on kuitenkin yleensä siirtänyt valinnaiset päivitykset pikapuoliin suositelluiksi päivityksiksi, jolloin ne asentuvat käyttäjän tietokoneelle automaattisesti.

Edellisen kerran esimerkiksi KB2952664 siirrettiin valinnaisesta suositelluksi viikon sisään, InfoWorld muistuttaa.

Myös päivitysten uudelleenjulkaisun ajankohta on epätavallinen. InfoWorldin Woody Leonhard ihmettelee, miksi päivityksiä ei julkaistu tavallisen päivityskäytännön mukaisesti päivitystiistaina. Hämmennystä aiheuttaa myös se, että päivitysten sisältämien muutosten tietoja ei ole dokumentoitu.

Aiemmin kyseiset päivitykset kytkivät telemetriatietojen keräämisen käyttöön huolimatta siitä, oliko käyttäjä osallistunut Windowsin kehitysohjelmaan tai ei, Leonhard huomauttaa.