Takana ovat ne ajat, jolloin Venäjällä viitattiin kintaalla piratismille. Jos länsimaisia ohjelmistoja, elokuvia tai musiikkia levitettiin piraattikopioina, se ei Venäjää juuri kiinnostanut. Nyt on toinen ääni kellossa, tuskin länsimaisten yhtiöiden suojelemiseksi, mutta nekin hyötyvät tiukentuneesta linjasta.

Torrentfreak kirjoittaa, että Venäjällä astui pitkän valmistelun jälkeen voimaan laki, joka suhtautuu erittäin jyrkästi tekijänoikeuksien loukkaamiseen. Palveluntarjoajien on reagoitava erittäin nopeasti syytöksiin. Esimerkiksi piratismissa auttavista sovelluksista on hankkiuduttava eroon viipymättä. Muuten vaarana on palveluntarjoajan verkkoliikenteen estäminen.

Kolme suurta länsimaista levy-yhtiötä oli odottanut lain voimaantuloa ja haastoivat saman tien Apple oikeuteen Moskovassa. Niiden mukaan App Storessa on kolme sovellusta, jotka mahdollistavan niiden omistaman musiikin luvattoman kuuntelun. Applea vaaditaan uuden lain voimin poistamaan sovellukset viipymättä.

Levy-yhtiöiden silmätikuiksi joutuneet sovellukset ovat PewPee: Music Player, iMus Music Player sekä Offline Music Download Music/ Music Downloader & Player.

Torrentfreak tutustui sovelluksiin. PewPee on Spotifya muistuttava musiikkisovellus, jonka tarjoaman musiikin alkuperästä ei ole mitään käsitystä. Suoratositettavista mp3-tiedostoista joka tapauksessa on kyse.

Kaksi muuta sen sijaan hakee häpeilemättä toistamansa musiikin YouTubesta. Viimeksi mainittu tarjoaa maksullista tilausta, mikä kuulostaa varsin hassulta. Sen tarjoama musiikki kun on jo valmiiksi kuunneltavissa ilmaiseksi YouTubessa, ja tilausmaksun hinnalla voisi tilata Spotifyn, joka tarjoaa paljon parempaa.

Levy-yhtiöitä edustavan lakitoimiston kommenteista voi päätellä, etteivät yhtiöt pidä näitä sovelluksia niinkään vakavana uhkana. Ne ovat lähinnä joutuneet koekaniinin asemaan, kun halutaan selvittää, miten uusi laki puree. Jos hyvin käy, Apple ja Google saavat varautua istumaan oikeudessa tämän tästä – tai sitten niiden on tiivistettävä seulaansa piratismisovellusten suhteen tosissaan. Tämä todennäköisesti onkin levy-yhtiöiden tavoitteena.