Vuoden 1994 NHL-lätkäpeli oli todellinen tapaus. Yksinkertaisen pikseligrafiikan ja onnettomien pc-äänien parissa tuli hakattua näppäimistöä tunti jos toinenkin. Peräti cd-rom -levyllä toimitetty ysivitonen esitteli huikean uuden toiminnon, suoraan syötöstä viuhuvat onetimer-laukaukset. Kun samaan aikaan leijonajoukkue pelasi säkenöivää yhteispeliä Lillehammerissa, Milanossa ja lopulta kultaisessa Globenissa, sykki teinipojan rinnassa ensirakkauteen verrattavia tunteita niin oikean maailman jääkiekkoon kuin sen virtuaaliseenkin versioon.

Sitten loikattiinkin jo 96-version myötä 3d-maailmaan. Todellisen tykkikoneen hankkinut opiskelukaveri hehkutti ostaneensa koneen kanssa ”uuden änärin, myyjä sanoi, että se on kymmenen kertaa parempi kuin mikään muu pelaamanne lätkäpeli!”. Etenkin 97-version hehkutettua kolmeulotteisuutta piti kokeilla, ja pelata peliä pelaajan silmin.

Syystä tai toisesta kamerakulmilla kikkailu ainakin pelin aikana unohtui nopeasti, ja käytännössä NHL-pelien hakkaaminen on perusteiltaan edelleen samanlaista kuin 25 vuotta sitten. Olennaisempi muutos oli 97-versiossa mukaan tullut selostus. Siihen asti samassa porukassa viihtynyt, hillittömän määrän lätkätriviaa päähänsä ahtanut kaveri sai kunnian toimia selostajana. Tosin välillä kyseinen Hannu sai selostella uudempienkin vuosipäivitysten otteluita, kun yhtenään toistuvat ”right upstairs where Norman keeps his mother” -hokemat alkoivat kyllästyttää.

EA:n lätkä piti pintansa ”parhaana lätkäpelinä” aina vuosituhannen alkuun asti. Silloin Pohjois-Amerikasta kuuluikin kummia, sillä myös 2K Games onnistui hankkimaan NHL-lisenssin. Graafisesti sarja ei aivan pärjännyt EA:n vastaavalle, mutta pelaajien tekoäly surrasi kuin myöhempien aikojen Sebastian Aholla konsanaan. Valitettavasti viimeinen osa 2K Gamesin konsolilätkää nähtiin kymmenen vuotta sitten. Teemaa lämmiteltiin vielä mobiilipelillä 2014, mutta kunnon kiekkopeli vaatii ympäristökseen ison ruudun.

Oma Änäri-innostus jaksoi kantaa vuosikausia. Syystä tai toisesta rakkaus alkoi kuitenkin lopulta hiipua. Tuntui, että pelisarjaan tehdyt muutokset olivat kovin kosmeettisia, eikä todellista kehitystä juurikaan tapahtunut. Lopullinen niitti Änärin arkkuun napsahti 2016, kun oma poika ohitti pelitaidoissa isänsä, eivätkä matsit enää olleet edes tasaisia vaan suoraa kylvetystä.

2019 kaiken muuttaa voi

Tuoretta vuosipäivitystään EA totuttuun tapaan hehkuttaa kuitenkin estottomasti. Erityisesti yhtiö kertoo kiinnittäneensä huomiota maalivahtien tekoälyyn. Aiempina vuosina maalivahtien käytös onkin saanut otsasuonet räjähdyspisteeseen. Myös pelaajien laukominen on ”aidompaa ja monipuolisempaa” kuin koskaan ennen.

Kun kaveripiirissä oli myös muutama muu änärikipinänsä jossain vaiheessa kadottanut pelaaja, oli sopiva aika katsastaa miltä NHL 20 maistuu.

Visuaalista ilmettä on ruuvattu taas piirun verran näyttävämpään suuntaan. Tosin maalihidastukset ja alkuanimaatiot tulee parin ensimmäisen pelin jälkeen skipattua lähes tyystin. Vaikka EA mainostaa viilanneensa myös hidastuksia, on niissä edelleen kovin ihmeellisiä ratkaisuja. Virtuaalikamera saattaa esimerkiksi olla aivan liian kaukana ja vieläpä pleksin takana. Todellisessa maailmassa tällaiseen olisi toki syynsä, virtuaalimaailmassa kamera kannattaisi varmaankin viedä suoraan tapahtumien keskelle…

Grafiikan suhteen valtaisia muutoksia ei muutaman vuoden takaiseen ole nähtävissä. Osan pelaajista toki tunnistaa jo kasvoista, mutta melkoisia puupökkelöitä jäällä silti liikkuu. Tätäkin harmittavimpia ovat peligrafiikan jatkuvat tökeröt virheet. Mailat ja kiekot menevät läpi pelaajista, tuomareista, laidoista ja maaliraudoista. Erityisestä kismitystä aiheutuu, kun hidastuksen perusteella puolustaa tilanteen aivan oikein – mutta hyökkäävä pelaaja vain luistelee pokkana maalille hiilikuitumailasta polvilumpionsa sisällä välittämättä.

Maalivahtipeli voi toki olla parantunutta, mutta edelleen molarit tekevät aivan uskomattomia virheitä. Erityisen hauskaa on pelata konsolia vastaan ja nostaa pelin vaikeustaso tappiin. Yhtäkkiä omalle maalivahdille uppoavat vaikka millaiset suupaisut, kun taas vastapuolelle ei tunnu uppoavan yhtään mikään.

Kenttäpelaajien peliälyssäkään ei vieläkään ole kehumista. Läpiajoja tuhraantuu, kun kiekon vastaanottamisen ja maalille ryntäämisen sijasta tekoälyn ohjaama pelaaja päättääkin tyynesti luistella vaihtoon. Välillä taas paitsiossa seistä jökötetään ilman aikomustakaan purkaa tilannetta, vaikka muu hyökkäysnelikko ja kiekko odottavat siniviivan tuntumassa.

Suomalaisille rakas maajoukkuekiekko on toki edustettuna tänäkin vuonna. Perinteisen maajoukkueturnauksen rakentaminen vain on hampaitariipivän monimutkainen prosessi. Onneksi kansainvälistä tunnelmaa pääsee kuitenkin nopeasti nauttimaan CHL-peleissä.

Tavallaan tilanne on EA:n kannalta valitettavan ymmärrettävä. Lätkä on vaikkapa futikseen verrattuna pienen piirin puuhastelu, joten osaavimmat tekijät ja suurimmat panostukset laitetaan aivan muualle kuin NHL:n kehittämiseen. Kiekkofanina olisi mahtavaa nähdä millaisen pelin EA saisi aikaiseksi, jos siihen laitettaisiin yhtä paljon resursseja kuin vuosittaiseen FIFA-päivitykseen.

Kaikesta tästä huolimatta NHL 20 on jälleen kerran ”paras koskaan pelaamanne lätkäpeli”. Sinänsä helppoa, kilpailijoita kun genressä ei ole, mutta ei kyseessä missään nimessä ole huono peli.

Parhaimmillaan, kun ihmisen ja tekoälyn ylimaallinen yhteys lähtee toimimaan, se tarjoaa lähes maagisia hetkiä. Kun kulmarallin saa pyörimään vastustajan päässä kuin HPK-Pennasen pelikirjassa. Kun tiukkaakin tiukempi peli ratkeaa viime sekunnilla tehtyyn tahtomaaliin. Kun kulmasta pääsee kävelemään ja työntämään rennosti kiekon maaliin kuin Joel Armia ikään. Kun keskialueelta lähtenyt puoliveltto vippaus uppoaa ruotsipaidassa pelaavan Henrik Lundqvistin selän taakse kuin Tommy Salolle Salt Lake Cityn olympialaisissa…

Niissä hetkissä NHL 20:n yksittäiset grafiikkalapsukset eivät merkkaa yhtään mitään, vaan pikselimuotoinen voitonriemu toden teolla rikkoo neljännen seinän ja leviää kotisohvalle saakka. Vaikka nuoruuden palavasta intohimosta on jäljellä enää muruja, sykkii kiekonmuotoinen rakkaus rinnassa niissä hetkissä edelleen palavasti.