Call of Duty -pelisarja myy etenkin Yhdysvalloissa kuin häkä. Sarjasta julkaistaan uusi osa joka vuosi, ja viimeisen 12 vuoden ajan - yhtä poikkeusta lukuun ottamatta - pelit ovat kivunneet USA:n myydyimmäksi peliksi.

Etenkin vuoden 2019 lopulla julkaistu Call of Duty: Modern Warfare on ollut melkoinen veturi, sillä sekä MW että sen poikima ilmainen verkkopeli Call of Duty: Warzone ovat olleet poikkeuksellisen suosittuja jopa Call of Duty -sarjan mittapuulla.

Activisionin mukaan CoD-sarjan myynti on kasvanut 40 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Yhtiö laskeskelee, että pc:llä ja pelikonsoleilla Call of Dutyja on pelannut yli 200 miljoonaa ihmistä vuoden sisällä. Näistä 85 miljoonaa jauhaa Warzonea, jota pidetään yhtenä markkinoiden parhaista e-urheilupeleistä.

Viimeisen vuoden aikana Modern Warfare sekä vastikään julkaistu Call of Duty: Black Ops Cold War ovatkin tahkonneet Activision Blizzardin kassaan kolme miljardia dollaria nettoliikevaihtoa. Kyseessä on siis nettotuotto, eli AB:lle on jäänyt pelisarjan tuottamasta liikevaihdosta käteen varsin mukavat määrät käteistä.

TechSpot kertoo, että valtaisa rahavuori sisältää itse pelien myyntitulot, pelien sisällä tehtävät mikro-ostokset, lisenssipalkkiot sekä oheistuotteet kuten paidat ja lippikset.