Karhun kohtaaminen luonnossa – tai pihamaalla – ei ole koskaan leikin asia. Yhdysvaltalainen TikTok-käyttäjä bakedlikepie:n Hailey-serkku ei kuitenkaan hätkähtänyt pihalleen haahuillutta mesikämmentä, vaan hän loikkasi epäröimättä suojelemaan koiriaan eläimen kynsiltä, Dexerto kirjoittaa.

Samalla hän antoi karhulle suoraan sanottuna köniin.

Välikohtaus tapahtui yhdysvaltalaisille tärkeänä Memorial Day -pyhäpäivänä. TikTokissa megasuosituksi nousseella videolla voi nähdä, miten Haileyn kotitalon valvontakamera on tallentanut pihan tiiliaidalla kiipeilleen karhun. Pian ulkona olleet koirat huomaavat metsän kuninkaan tasapainotteluyritykset.

Karhu ei kuitenkaan hätkähdä räksyttäjiä, vaan se ryhtyy huitomaan koiria valtavilla käpälillään.

Tässä vaiheessa 17-vuotias Hailey huomaa pihan tapahtumat ja juoksee koiriensa avuksi. Myöhemmin julkaistulla videolla Hailey myöntää, ettei hän aluksi tunnistanut eläintä karhuksi. Vasta lähemmäs juostuaan nuorukainen tajusi tuijottavansa karhua silmästä silmään.

Moni olisi tässä vaiheessa kääntynyt kannoillaan, mutta sen sijaan Hailey pisti kaikki voimansa peliin. Katsojien ällistykseksi hän tuuppaa karhua koko painollaan siten, että elikko menettää tasapainonsa ja putoaa aidalta.

Ennen kuin karhu ennättää kiivetä takaisin aidalle, Hailey on jo saanut poimittua karvakaverinsa suojaan. Välikohtauksen aikana hän loukkasi polvensa ja sormensa, mutta onneksi hän säästyi vakavammilta vammoilta.

”Minun Hailey-serkkuni juuri yeettasi [viskasi] karhun aidaltaan ja pelasti koiransa”, lukee videon saatesanoissa.

Videota on katsottu jo lähes 68 miljoonaa kertaa. Voit katsoa sen täältä.