VR on uudistanut lipunmyyntikanaviansa vaiheittain kesästä 2019 alkaen. Nyt kauko- ja lähiliikenteen junaliput saa samasta osoitteesta uudelta verkkosivustolta tai VR Matkalla -sovelluksesta.

Lisäksi istumapaikan valinnan Flash-laajennuksesta on luovuttu, joten valinta onnistuu helposti myös mobiililaitteella.

VR:ää on kritisoitu Flash-vaatimuksesta jo vuosien ajan. Vuonna 2019 uutisoitiin jopa suomalaiskoodarin vapaaehtoisesti kehittämästä ratkaisusta, jolla vanhentunut Flash saatiin kierrettyä.

VR:n mukaan uusia lipunmyyntikanavia on kehitetty yhdessä asiakkaiden kanssa, perustuen asiakkaiden haastatteluihin, testauksiin ja palautteeseen.

”Uusi verkkosivustomme on selkeämpi ja sujuvampi käyttää, sekä ilmeeltään huomattavasti raikkaampi kuin vanha. Esimerkiksi paikan valinta vaunukartalta helpottuu, kun paljon puhutun Flash-laajennuksen käytöstä päästiin viimein luopumaan”, kertoo VR:n digitaalisista palveluista ja markkinoinnista vastaava Vanessa Lehtinen yhtiön tiedotteessa.

Uuden verkkosivuston kehitys jatkuu yhä, ja esimerkiksi yöjuna- ja yritysasiakkaiden palvelut tulevat uudelle sivustolle saataville myöhemmin. VR:n mukaan vanha verkkokauppa palvelee vielä toistaiseksi taustalla, kunnes viimeisetkin lipputuotteet on kehitetty uusiin kanaviin.

Uudessa lippukaupassa on kehitetty myös VR:n palveluiden saavutettavuutta. Näkövammaiset matkustajat voivat nyt käyttää sivustoa lukulaitteen avulla. VR:n mukaan sivuston saavutettavuutta on kehitetty yhdessä vammaisjärjestöjen ja erityisryhmien kanssa, jotta sivusto olisi kaikille asiakasryhmille saavutettava ja helppokäyttöinen.