Instagram on jo vuosien ajan pyrkinyt kehittämään sovelluksestaan erillistä lapsille suunnattua versiota. Suunnitelma on saanut soraääniä lastensuojelujärjestöiltä. Nyt yhteensä 35:stä eri lasten- ja kuluttajanoikeuksia puolustavasta järjestöstä koostuva kansainvälinen koalitio on vedonnut yhtiöön kehitystyön lopettamiseksi, kirjoittaa The New York Times.

Alle 13-vuotiaille suunnattu ”lasten Instagram” on ollut kehitteillä, koska niin lainsäätäjät kuin vanhemmatkin ovat toistuvasti valittaneet alaikäisten alustalla kohtaamasta kiusaamisesta ja seksuaalisesta häirinnästä. Valitusten mukaan Instagram ei ole kyennyt tekemään tarpeeksi häiriökäytöksen ehkäisemiseksi.

Emoyhtiö Facebookin toimitusjohtaja Mark Zuckerbergille suunnatussa vetoomuskirjeessä kuitenkin sanotaan, että lapsille suunnattu kuvanjakopalvelu tuottaisi niin ikään ongelmia. Kirjeen mukaan 10–12-vuotiaat lapset todennäköisesti kokisivat uuden palvelun lapsellisena, eivätkä vaihtaisi palvelua. Nuoremmat lapset taas voisivat altistua jo varhaisessa iässä someriippuvuudelle ja omasta kehosta koetulle ahdistukselle.

Facebookin mukaan lapsille suunnattu sovellus on ollut kehitteillä siksi, että nykyisin monet alaikäiset yksinkertaisesti valehtelevat ikänsä päästäkseen käyttämään Instagramia, jonka ikäraja on 13 vuotta. Lisäksi yhtiö kehittää uusia tapoja varmentaa käyttäjien ikä entistä tehokkaammin.