Koronapandemian aikana elokuvastudiot ovat joutuneet tekemään kovia päätöksiä. Disney on päätynyt julkaisemaan uutuutensa suoraan omaan Disney+ -palveluunsa, ja nyt vaikuttaa siltä, että Warner Bros on päätymässä samanhenkiseen temppuun, The Hollywood Reporter uutisoi.

Warner Bros aikoo esittää kaikki vuoden 2021 aikana tuottamansa elokuvat sekä elokuvateattereissa että HBO Max -videopalvelussa, jossa rainat ovat saatavilla 30 päivän ajan. Leffat julkaistaan molemmille alustoille samana päivänä. Jo tätä ennen WB oli ilmoittanut toimivansa näin uuden Wonder Woman 1984 -elokuvan kanssa, mutta nyt ilmoitus koskee kaikkia ilmestyviä elokuvia.

Uutinen on kova leffateattereille, sillä WB-studion elokuvakavalkadiin kuuluu vuoden 2021 taatut hittielokuvat. Uutuuselokuvien joukossa ovat muiden muassa The Suicide Squad, The Matrix 4, Dune, Godzilla vs. Kong sekä Space Jam: A New Legacy.

HBO Max -palvelun odotetaan saapuvan Eurooppaan vuoden 2021 puolella.