Suosittu WhatsApp-pikaviestisovellus on saanut merkittävän visuaalisen päivityspaketin, jonka myötä jokaisesta keskustelusta on mahdollista muokata entistä yksilöllisempi, The Verge uutisoi.

Aikaisemmin kaikkien keskustelujen taustakuvaa on voinut muuttaa kerralla, mutta nyt jokaiselle viestiketjulle voi tuunata oman taustan. Simppelillä muutoksella on iso merkitys käyttäjälle, sillä sen avulla viestittelijä voi välttyä sisältöjen lähettämiseltä väärään keskusteluun. Selkeä taustakuva toimii hyvänä muistisääntönä, mikä ryhmä tai keskustelu on milloinkin auki.

Ainakin allekirjoittanut on lähettänyt viestin useampaan otteeseen väärään ryhmään, sillä kaikki keskustelut näyttävät pintapuolisin identtisiltä.

WhatsApp tarjoaakin joukon valmiita taustoja, jotka on jaettu vaaleisiin ja tummiin. Luonnollisesti käyttäjä voi päättää käyttävänsä myös omia kuviaan, joiden tummuutta on mahdollista säätää sovelluksessa.

Mikäli keskusteluja haluaa tuunata entisestään, voi kuvasta tehdä puhelimen asennon mukaan liikkuvan tai vaihtoehtoisesti sen voi pitää klassisen staattisena.

Samalla jokaiselle keskustelulle voi asettaa oman merkkiäänen. Päivityksen mukana myös tarrojen hakutoimintoa parannellaan.

Ainakin iOS-ympäristöön päivitys näyttäisi jo saapuneen, mutta Android-käyttäjät voivat joutua odottamaan uutuutta muutaman päivän ajan.