MS Power User kertoo, että Windows-tiimiä vuosina 2009-2012 vetänyt Sinofsky tviittaili pitkän ketjun siitä, millainen vaikutus iPadin julkaisemisella oli lukuisiin Windows-projekteihin.

Sinofsky muistelee, kuinka iPhonen menestys sokaisi Microsoftin, eikä se enää osannut arvella mihin suuntaan Apple on menossa.

Kun huhut Applen tablettitietokoneesta kiirivät Microsoftille saakka, he odottivat iPadin olevan käytännössä kynällä käytettävä Mac. Tätä kaiken mullistavaa keksintöä tietokoneteollisuus oli jahdannut 20 vuotta. Microsoftkin oli kehitellyt WinPadiaan ja tabletti-pc:tään 10 vuotta.

Microsoft oli keskittynyt Win32:een, kynän käyttämiseen ja sellaiseen.

Apple ei.

Sinofsky sanoo suoraan, että pc-lähtökohtainen ajattelu oli niin sidoksissa näppäimistöön, hiireen ja kynän käyttöön, että ajatuskin tablettitietokoneen tuottavasta käytöstä ilman mitään lisälaitteita, etenkin kynää, tuntui keikaroinnilta. Välitön käynnistys, virusvapaa ympäristö, keikahtava ruutunäkymä ja etenkin 10 tunnin akkukesto häkellyttivät.

Ipadin 3g-yhteensopivuus maksoi Applelle muutaman kympin lisää valmistaa, siinä missä pc:llä se olisi vaatinut monen sadan usb-modeemia ja vähintään 60 dollaria kuukaudessa maksavaa liittymämaksua.

Sinofsky muistaa päivitelleensä myös kuinka iPad synkronoi asetuksensa ja sisältönsä iTunesin kautta. Tämä temppu ei onnistunut Windowsilta mitenkään muuten kuin kekseliäillä palvelinkikoilla.

Ipadin julkaisu merkitsi pc-myynnin romahduksen alkua. Ipad ja iPhone olivat keksintöjä, jotka muodostuivat Microsoftin ydinliiketoiminnoille elämän ja kuoleman kysymykseksi.

Sinofsky ihastelee myös, kuinka se surkean oloinen näppäimistön virkaa ajava iPad-tuki oli todellisuudessa todella merkittävä lisäys. Se nimittäin oli selkeä muistutus siitä, että iPadin sisällä sykki vakavasti otettava käyttöjärjestelmä, eikä pelkkä puhelimia varten väsätty räpellys.

Jo sillä hetkellä, kun Apple vasta julkisti iPadin, Sinofsky tiesi, miten massiivisia vaikutuksia sillä tulisi olemaan Microsoftin Windows-yksikön toimintaan.

MS Power User jatkaa, että vaikka Sinofsky ei suoraan asiaa sanokaan, iPadin julkaisu on todennäköisesti Windows 8:n alkuperä. Se ei menestynyt. Projektit kuten Andromeda ja Polaris joko kuolivat kehtoonsa tai kuopattiin kaikessa hiljaisuudessa.

Microsoft ei ole onnistunut kopioimaan iPadin menestysreseptiä, eli luomaan tuotetta jonka sisällä on tehokas käyttöjärjestelmä, mutta jota voidaan samalla käyttää yksinkertaisella käyttöliittymällä.

Toisaalta, pelot siitä, että iPad olisi pc:n surma eivät ole myöskään käyneet toteen.