Vuonna 2013 siirtymäprojektin Windowsista Linuxiin valmiiksi saanut München alkaa tarjota siviilihallinnon työntekijöille mahdollisuutta valita LiMuxin ja LibreOfficen sijasta Windows 10 ja Office.

Vuonna 2003 Saksassa sijaitseva München aiheutti Microsoftin silloiselle toimitusjohtajalle, Steve Ballmerille, harmaita hiuksia.

Kaupungissa päätettiin hylätä Windows ja siirtyä avoimen lähdekoodin maailmaan. Ballmer kauhistui kaupungin päätöksestä siinä määrin, että hän lensi korkeimman henkilökohtaisesti kääntämään Münchenin pormestarin päätä siinä kuitenkaan onnistumatta.

Kymmenen vuotta kestänyt urakka saatiin päätökseen vuonna 2013, mutta jälleen synkät pilvet ovat kerääntyneet avoimen lähdekoodin projektin taivaalle. Virkamiehet ovat olleet pettyneitä Ubuntuun pohjautuvaan LiMuxiin.

Erityisen pettyneitä LiMuxiin ja LibreOffice-toimisto-ohjelmistoon ovat olleet kaupungin sosiaalitoimen työntekijät, joiden mukaan jatkuvat kaatuilut ja yhteensopivuusongelmat ovat laskeneet työtehoa ja -tuottavuutta merkittävästi. LiMux ei myöskään ole tuonut kaupungille sellaisia säästöjä, mitä siltä alunperin toivottiin.

Työntekijöiden mukaan jopa viimeisimpien päivitysten jälkeen LibreOffice ja LiMux ovat kaukana alan standardiohjelmistojen perässä, MSPowerUser kirjoittaa.

Münchenin tämänhetkinen pormestari Dieter Reiterin onkin käynnistänyt kampanjan, jolla Windows 10 ja Office tuodaan sivillihallinnon työntekijöille vaihtoehdoksi, kun tietokoneet menevät vaihtoon. Jos Windowsin suosio työntekijöiden keskuudessa ylittää Linuxin, tulee ajankohtaiseksi harkita sitä, onko Linuxin säilyttäminen asiakaskäyttöjärjestelmänä edelleen taloudellisesta näkökulmasta kannattavaa.

Päivitys 10.11.: Lopullista päätöstä Windows 10:n ja Officen tarjoamisesta vaihtoehtona LiMuxille ja LibreOfficelle ei ole vielä tehty. Paikalliset vihreät vaativat lisäaikaa Accenturen laatiman 450-sivuisen raportin tarkempaa läpikäyntiä varten. Reiterin tiedetään ehdottaneen siirtymistä takaisin Windowsiin myös menneisyydessä.