Lähimaksaminen on kasvattanut suosiotaan muutenkin, ja koronaepidemia on vauhdittanut kehitystä entisestään. Käteisen rahan käytöstä luopumista on jo keväästä asti suositeltu useissa maksupisteissä.

Alkujaan lähimaksua oli ilmeisesti ajateltu käytettäväksi pikkuostoksissa, sillä rajaksi oli asetettu 25 euroa. Jo jonkin aikaa lähimaksulla on voinut hoitaa maksut 50 euroon asti. Tämäkin rajoitus tuntuu välillä turhan ahtaalta.

Lähimaksun riskinä on se, että vääriin käsiin päätyneellä kortilla voi ehtiä tehdä aika monta ostosta ennen kuin maksupääte vaatii korttia sisäänsä ja pin-koodin syöttämistä. Tästä syystä kertamaksulle asetettu rajoitus on varsin järkevä mahdollisten vahinkojen minimoimiseksi.

OP Ryhmä on sopinut TietoEVRYn kanssa yhteistyöstä biometristen maksukorttien pilotoimisessa. Niillä pitäisi myös suurempien maksujen sujua turvallisesti.

Biometriset maksukortit käyttävät sormenjälkeä, joka varmennetaan turvallisesti korttiin yhdistetyn sormenjälkitunnistimen avulla. Tämä mahdollistaa kätevät lähimaksut myös suuremmille yli 50 euron ostoksille ilman pin-koodia. Kuluttaja yhdistää sormenjälkensä korttiin kotona, ja sormenjälkitunniste tallennetaan vain kortille.

"Tällä hetkellä yli 60 prosenttia OP:n korteilla tehdyistä maksuista kauppojen maksupäätteillä tehdään lähimaksulla, eli asiakkaamme ovat ottaneet maksutavan omakseen. Biometriset maksukortit tarjoavat turvallisen ja helpon maksutavan, joka mahdollistaa myös yli 50 euron lähimaksut” sanoo OP:n korttiliiketoiminnasta vastaava johtaja Teemu Korte tiedotteessa.

Ihan heti uudenlaisesta vapaudesta ei päästä nauttimaan, sillä pilottivaihe alkaa vasta kun ensi vuosi on jo ehtinyt kulua pitkälle.

”Odotamme innolla, että pääsemme pilotoimaan asiakkaidemme kanssa uutta maksutapaa viimeistään ensi vuoden jälkimmäisellä puoliskolla. Toivomme, että kokemukset ovat hyviä, jotta voimme tuoda myös tämän vaihtoehdon korttivalikoimaamme”, Korte sanoo.