YouTuben toimien taustalla lienevät tekijänoikeuksiaan aggressiivisesti puolustavat levy-yhtiöt, kirjoittaa TorrentFreak. Ne eivät halua, että ihmiset lataavat kappaleita videopalvelusta omille laitteilleen – se kun tarkoittaisi pienempää määrää YouTube-näyttökertoja ja sitä myötä kassavirran ehtymistä.

Musiikkiteollisuus on jo aiemmin onnistunut tunkemaan kapuloita monen rippaussivuston rattaisiin, mutta YouTube on ollut toimissaan varovaisempi.

Nyt YouTuben kerrotaan iskeneen ainakin DInowsoft.comiin ja Mp3-youtube.downloadiin, jotka kertoivat palvelujensa tyrkyttäneen ”HTTP Error 429: Too Many Requestes” -virheilmoitusta. Ongelmista raportoi myös 200 suosituimman nettisivun joukkoon mahtuva Onlinevideoconverter.com.

YouTubella on edessään pitkä ja uuvuttava kissa ja hiiri -leikki, jos se haluaa tosissaan puuttua videoiden rippaukseen. Sivustoja on niin valtava määrä, että niitä kaikkia on hankala saada estettyä. Lisäksi eräs rippaaja keksi jo keinon kiertää YouTuben asettamat estot välityspalvelimien avulla.