YouTube kieltää videot, jotka sisältävät misinformaatiota koronavirusrokotteista, uutisoi Reuters.

Aikaisemmin YouTube on jo poistanut videot, jotka kiistävät koronaviruksen olemassaolon tai levittävät haitallista tietoa lääketieteellisesti perustelemattomista hoitomenetelmistä.

Jatkossa videoalusta poistaa myös koronavirusrokotetta koskevat videot, jotka ovat ristiriidassa World Health Organizationin (WHO) tai muiden terveysviranomaisten antaman informaation kanssa.

Reutersin mukaan YouTubessa on aikaisemmin kiertänyt muun muassa väitteitä siitä, että koronavirus tappaisi ihmisiä tai aiheuttaisi hedelmättömyyttä. Lisäksi videoalustalla on liikkunut misinformaatiota siitä, että rokotteen ottaneille istutettaisiin mikrosirut.

WHO:n digitaalisten ratkaisujen johtajan Andy Pattinsonin mukaan WHO tapaa viikoittain YouTuben tiimin kanssa keskustellakseen mahdollisesti ongelmallisista videoista. Tähän mennessä YouTube kertoo poistaneensa yli 200 000 harhaanjohtavaa informaatiota sisältävää videota pandemian alun jälkeen.