Facebook laittoi reippaasti rahaa haisemaan viime kuussa, ja osti CTRL-Labs -nimisen yrityksen. Dollareita ostoksilla kului CNBC:n mukaan 500-1000 miljoonaa. Yhtiö kehittelee herkkää älyranneketta, joka osaisi lukea selkäytimen hermoimpulsseja. Lopullisena tavoitteena on saada aikaan ranneke, jonka avulla voisi ohjata virtuaalista tai lisättyä todellisuutta. Facebook kehittelee myös omia ar-lasejaan Facebook Reality Labs -tytäryhtiössä.

Tekniikan kehitys tuskin pysähtyy pelkkään ulkoiseen rannekkeeseen. Ihon läpi pystytään jo lukemaan joitakin asioita, mutta yksityiskohtaista ja reaaliaikaista informaatiota varten joudutaan tunkeutumaan kallon sisään ja kiinnittämään antureita suoraan neuroneihin.

Hurjalta kuulostava tekniikka voi olla suureksi avuksi vammautuneille ihmisille, jotka eivät pystyisi käyttämään kehon ulkopuolisia antureita. ”Pystyisin oletettavasti pienellä harjoittelulla ohjamaan ylimääräistä kättä ranneanturin kautta. Vammautuneilla ihmisillä tämä ei kuitenkaan toimisi”, Zuckerberg toteaa.

Tekniikan tunkeutumisessa aivoihin on kuitenkin myös riskinsä. Samalla kyseessä on myös suuri mahdollisuus. Aivohalvauksessa puhekykynsä menettänyt voisi Facebookin visioiman tekniikan ansiosta keskustella jälleen muuntamalla ajatuksensa koneen tuottamaksi puheeksi.